Otsalamput ovat ehdoton turvallisuustekijä töissä ja vapaa-aikana
Otsavalot ovat kaikkien otsalla.
Otsalamppu vapauttaa kädet työntekoon tai vaikkapa kartan lukuun. Työkäytössä varsinkin, otsavalo tuo tehokkuutta ja tietysti turvallisuutta. Otsavalo onkin suunnistajalle, pimeällä lenkkeilijälle kuin myös syksyn hämärässä sienestäjille ja marjastajille välttämätön hankinta. Otsalamppu tuo syksyn pimeydessä pyöräilijälle lisää näkökenttää ja turvallisuutta. Valaisin päässä liikkuva myös huomataan paremmin ja se tuo turvallisuutta liikenteeseen.
Otsavalo valonlähteeksi ulkoilijalle
Otsalamppu on hyvä hankkia myös armeijaan lähtevälle, sillä intissä esimerkiksi teltan kasaaminen, iltasella lukeminen tai varusteiden etsiminen pimeässä luonnistuvat huomattavasti helpommin. Varuskunnissa voi olla vaihtelevia ohjeistuksia otsalampun käyttöön, eikä välttämättä kaikissa harjoituksissa niitä saa käyttää. Otsalamppu päässä tai suojakypärään kiinnitettynä helpottaa kulkua ja työskentelyä ympäristössä kuin ympäristössä, ja niitä löytyykin erilaisia erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Otsalamppu ammattikäyttöön ja vapaa-aikaan
Ammattikäyttöön sopivat otsalamput voi kiinnittää kypäräkiinnityksen ansiosta tarpeen tullen suojakypärään, jos kypärässä on otsalampun kiinnitykseen soveltuva kypäräkiinnityslevy. Nauhalla se kiristetään kypärän ympärille käyttäen suojakypärän kiinnityspisteitä 4 reunalla. Ammattilaisille tarkoitetut otsalamput ovat omaa luokkaansa tehokkuutensa sekä kestävyytensä suhteen. Myös valaistuissa tiloissa tarvitaan otsalamppua, usein oma varjo jättää ikävän huonon valon työkohteeseen.
Otsavalaisimia löytyy ladattavia sekä paristokäyttöisiä. Arctic Safetyn monipuolisesta valikoimasta löytyvät otsalamput laadukkailta merkeiltä kuten huippusuosittu Coast, Nightstick ja Petzl . Tutustu ja tilaa tarpeisiisi sopivin otsavalo, jotta työskentelysi pimeässä olisi helppoa ja käytännöllistä.
Valaisimet työkäyttöön
Riittävä valaistus on myös oleellinen työturvallisuusasia. Monesti kuulee, että kyllä ”tekis jos näkis”. Monet työt vaativat tarkkuutta ja meillä Arctic Safetyllä on tarjota monipuolinen ja laadukas valaisin valikoima sinun yrityksesi käyttöön. Meiltä löydät käsivalaisimet, monipuoliset otsavalot ja työvalot.
Vaatimukset ja valinta
Valaisin teknologia kehittyy kovaa vauhtia ja työn vaatimukset oikean valaistuksen löytämiseen siinä mukana. Käyttökohde ratkaisee ja sopivuus käyttäjälle! Valotehoa on tarjolla paljon, vähän tai sopivasti. Joskus nämä löytyvät kaikki samasta lampusta. Valon määrää mittaa lumen tai nykyisin luumen (lm). Arvioimme sopiiko paristokäyttöinen vai akulla oleva malli, entä vesitiiveys ja iskunkestävyys, toisinaan EX-suojaus on ehdoton vaatimus. Kemikaaliroiskeet kestävä lamppu ja pitääkö molemmat kädet vapauttaa työntekoon, jolloin otsavalot ovat sopivin ratkaisu. Myös sopivuus toisien suojainten kanssa on tärkeää miettiä, kypäräkiinnitteisiä työvaloja löytyy myös laaja valikoima. Entä sopiva hintaluokka, myös hinta nousee vaatimusten mukaan. Tarjolla on esim. otsavaloja muutamasta kympistä useaan sataan euroon.
Valaisimet ja valo tuovat turvallisuutta töihin!
Valaisin asiat on Arctic Safetyllä huolella jo valmiiksi mietitty, kuunneltu laajaa joukkoa Suomalaisia ammattimiehiä ja heidän toiveitaan, on testattu ja selvitetty. Autamme valinnoissa mielellämme, kysy lisää!
Näytetään tulokset 1–12 / 25
-
Coast Led/UV-valaisin HX3 tasku/lippa pidikkeellä
25,90 €alv 0%32,12 € sis. alv 24% Lisää ostoskoriin -
-
-
-
-
Ale!
Coast Otsavalaisin XPH30R 1000lm ladattava
84,50 €alv 0%104,78 € sis. alv 24% Lisää ostoskoriin -
Ale!
Coast Otsavalaisin XPH34R Ladattava 2075 lm
91,90 €alv 0%113,96 € sis. alv 24% Lisää ostoskoriin -
-
-
-
-